Post thumbnail

3 viikkoa ja 30 pistettä. 2 viikkoa ja 45 pistettä.

Yllä oleva kuvaa selkeästi miten Paappojen tehokkuus on kasvanut liigan edetessä ja peli saatu paremmin raiteilleen. Kapteeni @selvaepyy :n mukaan syynä on etenkin se että kahdella ensimmäisellä viikolla pelattiin liian varovaisesti, ja pelaamisesta tehtiin paljon vaikeampaa kuin se oikeastaan onkaan.

Neljännellä viikolla pappojen remmiin astui myös hätäsubina DaZz_uni jonka kanssa yhteistyö loksahti heti hienosti kohdalleen, joten samalla kokoonpanolla jatkettiin myös viidennellä viikolla.

Paappojen pelissä nähtiinkin etenkin viidennen viikon Erangel -kartoissa hienoja hetkiä, kun tiimi luki hienosti peliä ja onnistui sijoittumaan kaikilla kolmella kierroksella pelattavaan positioon – rauhallisten ja yhtenä joukkueena tehtyjen siirtymisten ansiosta. Toisessa kartassa Paapat ottivatkin aiempaan verrattuna ruhtinaalliset 6 tappoa ja neljännen sijan, eli yhteensä 10 pistettä kierrokselta.

Kolmannella kierroksella Paapat jäivät puristuksiin Feenix eSports:in ja Enhanced:in väliin, jolloin tiimi päätti että aikaisen rotaten sijaan keskitytään ottamaan yksi vastustaja pois. Päätös osoittautui oikeaksi ja Paapat pysäyttivät Feenixin etenemisen ottaen taas arvokkaita tappopisteitä.

Miramarissa Paapoilla olla tällä kertaa vaikeampaa: Neljännessä erässä peli loppui alueen siirtyessä avoimen pellon toiselle puolelle, minkä ylittäminen ilman ajoneuvoja oli lopulta mahdoton tehtävä. @selvaepyy myös epäili että Exploding Labrats olisi tutkinut Pappojen rotate reittejä ja järjestänyt väijytyksen, mistä johtuen vitos kierroksella endgameen selvisi vain DaZz_uni ja @selvaepyy. Tiimi päätti että tässä tilanteessa parasta on vain yrittää flushata joku vastustaja ja koittaa sillätavalla ottaa tappopisteitä.

Ehkäpä parasta pelissä onkin juuri se, että tiimi pystyy nyt päättämään mitä lähdetään tekemään, jolloin kaikki pelaajat voivat keskittyä toteuttamaan tehtyä päätöstä. Lisäksi oppia on otettu ja alkupelin virheet pystytty välttämään: Scoutti on ajoissa liikkeellä, mutta ennenkaikkea myös loput kolme pelaajaa saadaan ajoissa liikkeelle ja tiimi kasaan, jolloin on vältetty kohtaamasta vastustajia alivoimaisilla kokoonpanoilla alkuringeissä. Vielä pitäisi pystyä paremmin hyödyntämään suotuisan alueen suomat mahdollisuudet ja saada yli kymmenen tapon pelejä – viimeinen viikko näyttää päästäänkö tähän tällä kaudella.

Parrattomat Paapat odottavatkin mielenkiinnolla mitä Pubg Suomiliigan kuudes ja viimeinen viikko tuo tullessaan, ja toivottavat kärkitiimit tervetulleiksi ”Hot Dropeille”. Paapat lupaavat antaa rehdin 4 vs 4 vastuksen kenelle vaan joka uskaltaa tämän häntäpään joukkueen käydä haastamassa. 😉

Ehkäpä viimeisellä viikolla nähdään ”trappeja” myös Paappojen toteuttamana..sekin selviää 1.6.2019.

TÄSTÄ vielä pistetilanne viiden pelatun viikon jälkeen. Nähdään servuilla!